SatulaseppäAnu Kylä-Kaila

Valjas- ja satulaseppä Anu Kylä-KailaJalo ja Anu


Olen toiminut hevosalan yrittäjänä vuodesta 2002, jolloin perustimme siskoni kanssa ratsutallin.
Vuonna 2004 lähdin Ypäjälle opiskelemaan hevosvarusteiden korjausta ja valmistusta, samalla sain valmiiksi vuonna 2002 aloittamani hevosenhoitajan opinnot.

Valjasseppänä olen työskennellyt heti valmistumisesta lähtien ja jo opiskeluaikoina sain innostuksen koirien pantojen suunnitteluun ja tekemiseen. Verkkokaupastamme Kaulapannat.net löytyy paljon tilattavia tuotteita, sekä kuvia valmistamistani tuotteista. Pantojen lisäksi tuotevalikoimaan kuuluu tietysti myös varusteet hevosille, esim. mittatilaussuitset ja otsapannat.

anujalasseVuonna 2009 osallistuin Ypäjällä Mats Gunnarsonin satulantoppauskurssille. Kurssin jälkeen harjoittelin toppausta toppaamalla kaikki oman tallin satulat, jonka jälkeen aloin toppaamaan myös asiakkaiden satuloita. Satuloihin liittyvät työt ovat haastavia, sen vuoksi äärettömän kiinnostavia ja työ paitsi opettaa tekijäänsä, myös innostaa oppimaan ja ottamaan selvää asioista jatkuvasti.

Vuonna 2013 Ypäjällä alkoi ensimmäistä kertaa valjassepän ammattitutkintoon valmistava koulutus (korkein valjas- ja satulasepille järjestetty koulutus Suomessa). Pääsin mukaan ryhmään ja kesällä 2014 valmistuin ensimmäisten joukossa valjassepäksi (Hevostenvalmentajan ammattitutkinto, Valjasseppä). Opintoihin sisältyi hyvin kattavasti satulaan liittyviä aiheita; sovitus, toppaus ja korjaustyöt. Meillä oli kunnia saada opettajaksi Master Saddler Kay Hastilow, joka myös hyväksyi suorittamani näytöt sovituksesta ja toppauksesta.

Syksyllä 2014 pääsin tutustumaan Amerigo-satuloiden muokkaamis- ja toppaustöihin Sveitsiin, Amerigon toimiston yhteydessä olevalle verstaalle. Verstaalla työskentelee satulaseppäopiskelijoita ja siellä valmistetaan mm. Menet-satuloita. Opintomatka oli erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen!

Käyn vuosittain useissa satulaan liittyvissä koulutuksissa sekä kotimaassa, että ulkomailla.

Yrittämisen lisäksi arjen täyttää perhe, johon mieheni lisäksi kuuluu kaksi poikaamme, kaksi kissaa sekä kolme hevosta. Ratsastus ja kaikki hevosiin liittyvä on ollut elämäntapa lähes koko elämäni. Ensimmäinen hevonen tuli perheeseemme ollessani 6-vuotias. Olen kilpaillut suomenhevosruuna Jalo-Ajatuksen kanssa sekä koulua että esteitä aluetasolla, sekä koulua myös kansallisella tasolla. Tällä hetkellä Jalo viettää leppoisia eläkepäiviä ja ratsastettavanani on sh-tamma Toteena (s. 2005). Toteenan kanssa harrastellaan kaikkia lajeja ja kilpaillaan kouluratsastuksessa.